Turkkilaisten lamppujen historia juontaa juurensa 1200-luvulle, jolloin turkkilaiset muuttivat Keski-Aasiasta Anatolian alueelle ja alkoivat perustaa omaa sivilisaatiotaan. Prosessin aikana he saivat vaikutteita ympäröivistä kulttuureista, kuten Bysantista, Persiasta ja Arabiasta, ja muodostivat taiteellisen tyylin, joka sekoitti islamin ja Turkin kansallisia piirteitä. Turkkilainen valaistus on yksi tämän tyylin edustajista, ja se heijastaa turkkilaisten rakkautta valoon ja väreihin sekä heidän kunnioitustaan ja arvostusta elämää ja luontoa kohtaan.
Alun perin turkkilaisia lamppuja käytettiin pääasiassa valaistusvälineinä uskonnollisissa ja poliittisissa paikoissa, kuten moskeijoissa ja kuninkaallisissa palatseissa. Myöhemmin ne levisivät vähitellen ihmisiin ja niistä tuli pakollinen kodin sisustukseen. Turkissa jokaisessa kodissa on vähintään yksi turkkilainen lamppu, joka ei ole vain käytännöllinen esine, vaan myös onnen ja onnen symboli. Festivaalien tai erityisten tilaisuuksien aikana ihmiset sytyttävät turkkilaisia lyhtyjä rukoillakseen Jumalan suojelusta ja siunauksia.
Lisäksi turkkilaisten lamppujen alkuperä liittyy läheisesti myös Turkin lasiteollisuuden kehitykseen. Teollisuus alkoi seldžukkien valtakunnan aikana (1100-luvulla jKr.) ja saavutti huippunsa Ottomaanien valtakunnan aikana, jolloin Istanbulista tuli lasituotannon keskus. Tämän prosessin aikana Turkin ammattitaitoiset käsityöläiset integroivat ainutlaatuisen islamilaisen mosaiikkitaiteen lasivalaisimien tuotantoon, mikä teki valaisimesta paitsi käytännöllisen, myös korkeamman taiteellisen arvon.
Yleisesti ottaen turkkilaisten lamppujen historia liittyy läheisesti sen kulttuurin ja taiteen kehitykseen. Se ei ole vain osa turkkilaisten elämää, vaan myös tärkeä ilmentymä sen kulttuurista ja perinteestä.
